Mustasukkaisuus on ehkä kaikista vastenmielisin tunne mitä tiedän. Kateuden lisäksi. Kova alemmuuden ja riittämättömyyden tunne painavat mieltä jonnekin syvälle, mistä sitä on vaikea saada enää ylös, vaan se jää muhimaan ja maalailemaan piruja seinille.

Itse olen huomannut tulevani mustasukkaiseksi ja kateelliseksi lähes mistä tahansa. On kamalaa, jos tyttöystäväni kutsutaan juhliin ja minut jätetään ulkopuolelle keksimään omaa tekemistä.  Hirvittää, kun ystäväni tuntuvat tulevan toimeen paremmin keskenään ja keksivät paljon jutunjuurta, johon minä en pääse mukaan.

Koskapa soitan bassoa, en pidä lainkaan muista basisteista. Koen heidät uhkana ja kilpailijoina. Minun on pakko olla aina parempi kuin muiden. Jos ystäväni kehuvat minulle vierasta ihmistä hyväksi, tulen kovin mustasukkaiseksi ja hiljenen.

Onkohan tähän vaivaan olemassa lääkettä?

Sain pitkästä aikaa viikonlopuks rahaa ruokaan. Ruokaan se pitikin käyttää, kunnes kauan kohdalla tulin toisiin aatoksiin ja hankin rahalla kaljaa. Ei siinä onneksi ollut kahtakymppiä enempää rahaa, mutta veikkaan että voi tulla vähän nälkä. Ehkä pyörin sitten pari päivää kavereiden nurkissa syömässä tähteitä.
Oli tarkoitus lähteä bileisiin, mutta kun kuulin minkälaista porukkaa sinne on tulossa, niin rupesi armottomasti vituttamaan. Joukossa on muunmuassa ihmisiä, joita en tahdo nähdä enää. Ei sen takia, että olen heidän kanssaan seksiä harrastanut ja he ovat miehiä, vaan sen takia, että vaikka olenkin tehnyt selväksi etten ole kiinnostunut heistä enkä tahdo tapailla heitä sen kummemmin, he tuntuvat vain jatkuvasti roikkuvan perässäni ja soittelevan vaihtuviin numeroihini. Mikähän siinäkin on?
Tiedostan, että näytän hyvinkin ulkoisesti lesbolta ja käyttäydyn erittäin jätkämäisesti. Miksi miehet kiinnostuvat minusta?

"Olen sitä mieltä, että homoilla ei pidä olla missään päin maailmaa oikeuksia.
Lesbot hyväksyn, homot en."
Näin minulle sanottiin viimeisimmässä käymässäni keskustelussa homojen oikeuksista. Kuten arvata saattaa, vastakkainen keskusteluun osallistunut osapuoli oli mies. Useiden miesten ajatusmaailma ei sinänsä ole kummallinen. Varsin yksinkertainen vain. Jos joku on homo, oletetaan tietenkin, että hän panee jokaista vastaan kävelevää miestä. Bi-seksuaali taas panee mitä tahansa liikkuvaa. Hyvin yksinkertaista, eikö? Lesbot sen sijaan ovat vain kiihoke. Hanki itsellesi kaksi lesboa, niin et enää tarvitse RedTubea.

Loppuun vielä eräs kaunis lainaus:
"Murhaajilla ja pedofiileilla ja vastaavilla on todistetusti päässä vikaa kuten homoillakin. Itse hyväksyisin tuon niskalaukaushoidon, jos muut tuskalliset menetelvät eivät auta."

Tämän neidin pitäisi parhaillaan opiskella, mutta jostain syystä jäin taas vaihteeksi kotiin löhöämään ja viettämään aikaani Explosmin laatuviihteen parissa.
Ehkä taas huomenna onnistun heräämään ajoissa ja raahautumaan koululle.

Tekisi mieli jatkaa nyt kolmen päivän pituista putkea, mutta lompakossa on hyvällä tuurilla euro käteistä ja tilillä ei senkään vertaa. Voisi kai yrittää myydä ikuisuuden vanhoja koulukirjoja, jotta saisi edes vähän rahaa viinaan... Tupakkakin loppui. Tosin en ole ikinä maksanut mitään omista tupakoistani, yleensä vien ystäviltä ne mitään kysymättä ja hyvällä tuurilla löydän syöpäkääryleet hylättyinä jostain päin maailmaa. Parhaat apajat ovat junien ja bussien penkit.

Seksi kerran viikossa sinkulle lesbolle on melko hyvin saavutettu. Jos nainen onnistuu kerran viikossa saamaan pillua, niin eihän siitä voi olla muuta kuin ylpeä itsestään. Taidokkaimmat eivät edes saa playerin mainetta, vaikka sitä selvästi ovatkin.

En itse ole kokenut heteroelämää kovinkaan paljoa, joten vertailun kohteita ei ole kuin vain erittäin vähän, mutta onko sillä suurempaa merkitystä? Usein minulle tullaan sanomaan, etten vain ole löytänyt "sitä oikeaa miestä". Lähinnä se naurattaa minua. Voin kertoa, että miehiä on ollut tarjolla useampiakin samanaikaisesti, mutta liian läheinen seura miesten kanssa ahdistaa minua, enkä edes vitsillä tahdo suudella miestä tai harrastaa seksiä miehen kanssa (mitä on "vitsiseksi"?). Humalassa nämäkin rajat hälventyvät ja sana "ei" katoaa kokonaan sanavarastostani. Siinäpähän sitten saan viikkojen jälkeenkin vastailla miesten lukuisiin puheluihin ja selittää etten tosiaankaan ole kiinnostunut.

Naisten läheisyydessä sen sijaan tunnen oloni enemmän kuin hyväksi. Rakastan naisen kosketusta, hellyyttä, tuoksua, kauneutta... Seurustelu kuitenkin on erittäin kaukainen asia minulle, sillä sisälläni potee pieni sitoutumisen kammo. Johtuneeko siitä, että en osaa sitoutua ainoastaan yhteen ihmiseen. Jos olisin vakaassa seurustelusuhteessa ja tapaisin toisen erittäin vetävän naisen, saattaisi hyvinkin olla, että lähtisin tämän mukaan yöksi ja aamulla potisin kamalia syyllisyydentunteita. Toki sitä joka tapauksessa aina haaveilee yhteisestä elämästä unelmiensa ihmisen kanssa...
Antaa ajan näyttää mitä käy.